maanantai 15. toukokuuta 2017

Sykähdys 2017

Cheertanssijoukkueemme kuuluvat JSA:n lisäksi kehittyvään ja uutta kokeilevaan Muuramen Syke tanssi- ja voimisteluseuraan. Sykkeen jokakeväinen huipentuma on kevätnäytös Sykähdys, joka järjestettiin viime lauantaina 29.4 Muuramen Kulttuurikeskuksella. Tanssijoukkueemme pääsivät ensimmäistä kertaa tänä vuonna esittämään uudet ohjelmansa isolle yleisölle. Kevätnäytöksen teemana oli tänä vuonna Suomi 100, mikä näkyi joukkueidemme esitysten nimissä (esimerkiksi aikuisten sm-joukkue Dynamic oli saunan hehkuvat hiilet ja junioreiden sm-tason joukkue Dione oli salmiakki).




Positiivista jännitystä oli ilmassa ja tanssijat odottivat malttamattomina omaa esiintymisvuoroaan. Kenraali alkoi jo varhain aamusta ja näin pääsimme lämmittelemään ja kokeilemaan ohjelman esiintymisalustalla. Oli mahtavaa päästä näyttämään energistä lajiamme ja taitojamme yleisölle. Osalla tanssijoukkeista oli aivan uudet puvut ja kaikilla joukkueilla uusi ohjelman musiikki. Myös esiintymismeikit ja nutturakampaukset oli päivitetty.




Tanssijoukkueemme osoittivat pitkän päivän aikana mahtavaa urheilijamaista käyttäytymistä ja kannustivat muita joukkueita upealla energialla. Parasta on onnistumisen ilo ja itsensä ylittäminen! Se välittyi joukkueilla esiintyessä ja esityksen jälkifiiliksissä :)



Olemme kiitollisia tästä esiintymiskokemuksesta ja hyvällä fiiliksellä jatkamme ohjelmien hiomista kohti kisoja!


Ihanaa ja energistä kevättä kaikille!!

Joanna Hare
Cheerdance valmentaja

 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti